.
Uutiset

Vuoden 2012 avausturnaus / 2012-01-14
Kausi jatkui Tornion Putaanhallissa peleillä OuTaa ja SC Kaatajia vastaan.

Ensimmäinen peli OuTaa vastaan oli aika tasainen ja päättyi lopulta 3-5 OuTan hyväksi. Toinen peli SC Kaatajia vastaan oli aikamoista pallottelua, koska Kaatajat olivat saaneet mukaan vain yhden kentällisen verran miehiä. Ottelu päättyi ennen täyttä aikaa 13-1 Leville.

Seuraava turnaus pelataan kahden viikon päästä Kempelehallissa. Vastaan asettuvat sarjaykkönen SSRA sekä SB Tuure

- Juha

Rovaniemen turnaus 4.12 / 2011-12-06
Kauden neljäs turnaus pelattiin Rovaniemellä Keltakankaan liikuntahallissa. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui SBT Tornio. Ottelu oli tasainen alusta loppuun ja lopulta kääntyi SBC Levin 6-4 voitoksi. Päivän toisessa kamppailussa vastustajana oli Kellon Lyönnin kakkosjoukkue. Edellinen kohtaaminen päättyi Levin 5-2 voittoon ja tällä kertaa loppulukemat olivat 5-3 Leville.

Päivän tehomiehinä kunnostautuivat kolmea maalia mieheen iskeneet Matti Autioniemi ja Matias Turpeenniemi sekä Tuomas Trast tehoin 2+3 ja Tommi Kaltio pistein 0+4.

- Juha

Turnaus NalliSportissa / 2011-11-05
Kauden kolmannesta turnauksesta saldona oli voitto SC Kaatajia vastaan lukemin 6-3 ja tappio vielä pisteittä olleelle Coreballolle 5-9.

- Juha

Kauden ensimmäinen sarjaturnaus pelattu / 2011-09-27
Sarja käynnistyi tällä kertaa Haukiputaalla Jatulin kentällä. SBC Levin aloitti kautensa varsin mallikkaasti kahdella voitolla. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui SB Tuure. Pari ensimmäistä erää oli tasaista vääntöä, mutta kolmannessa erässä Levi ratkaisi ottelun edukseen. Päivän toinen peli oli Kellon Lyönnin kakkosjoukkuetta vastaan ja se päättyi lopulta Levin 5-2 voittoon. Tarkempaa tietoa peleistä löytyy alla olevista raporteista:

SBC Levi vs SB Tuure

SBC Levi vs KeLy II

- Juha

Kausi alkaa 25.9. Haukiputaalla! / 2011-09-13
Kausi 2011-2012 pyörähtää käyntiin SBC Levin osalta SU 25.9.2011 otteluilla SB Tuurea ja KeLy II:ta vastaan. Alkava kausi on SBC Levin joukkueen 11. kausi kilpatasolla.

Katso sarjaohjelma Salibandyliiton sivuilta.

- Juha

Vanhemmat uutiset

Kalenteri
Yhteistyössä

Levi

Energiapolar

Agnico Eagle

Speed Motorsport

Neste Kittilä

Polar Meetings

Hotelli Levitunturi

Marrent

Seven-1